Palvelumuotoilu

Mitä on kaunis kokemus? Miksi siitä pitäisi välittää?

22.1.2024
Kaunis kokemus tuntuu hyvältä

Kauneus on subjektiivinen käsite ja kuten sanonta kuuluu “kauneus on katsojan silmissä”. Miksi sellainen käsite voisi olla hyväksi liiketoiminnalle? Miksi sellaisesta pitäisi välittää kehitettäessä tuotteita ja palveluita sekä yritystoimintaa ylipäätänsä? Kuka siitä välittää?

Asiakkaat välittävät. Työntekijät välittävät. Ja muut yhteistyökumppanit ja sidosryhmät myös.

Tavoittelemalla kauneutta osoitat, että sinäkin välität.

Kaunis kokemus on jotain muuta kuin pinkkejä kuppikakkuja, hattarapilviä ja suklaaputouksia.

Kauneus ei ole ruusuilla tanssimista. Ruusutkin vaativat meiltä likaista työtä kädet mullassa voidakseen kukoistaa täydessä loistossaan puutarhoissa. 

Hyvin muotoiltu asiakaskokemus jättää asiakkaalle positiivisen mielikuvan yrityksestä.

Mitä kauneus sitten on liiketoiminnassa?

Human to human.

Kohdellaan ihmisiä ihmisinä. Annetaan ihmisten tuntea, olla omia persooniaan ja tuetaan heidän kehittymistä. Kuunnellaan toisiamme ja otetaan toisiltamme opiksi. Lainataan toistemme aivoja ja ajatuksia, annetaan niiden rikastaa meidän omaa ajattelua. 

Asiakas.

Ymmärretään asiakkaita, ollaan heistä kiinnostuneita ja kuunnellaan tarkasti saadaksemme selville heidän tarpeitaan ja motiivejaan. Selvitetään, mitkä asiat heille ovat tärkeitä ja mitä he arvostavat. Ollaan jatkuvassa vuoropuhelussa heidän kanssaan, kehitytään ja annetaan suhteen syventyä jokaisella kohtaamisella. Yrityksen kanssa asiointi tuntuu hyvältä, se on vaivatonta ja jää mieleen, se muistetaan. Asiakas tuntee olevansa tärkeä. Kaunis kokemus tuntuu hyvältä eikä se saa asiakasta tuntemaan epävarmuutta tai häpeää.

Brändi.

Yrityksen ilme ja tapa viestiä ovat hyvin muotoiltuja ja ne mukautuvat jokaiseen eri kanavaan sopivaksi menettämättä tunnistettavuuttaan. Yrityksen brändi ja asiakkaiden mielikuvat vastaavat toisiaan. Yritys erottuu selkeästi kilpailijoista ja pystyy ylläpitämään haluamaansa asemaa markkinoilla. Konsepti on niin selkeä, että uusien markkinoiden valloittaminen voi olla mahdollista. Selkeä ja johdonmukaisesti johdettu brändi viestii, että yritys uskoo itseensä ja panostaa kokemukseen.

Osaavat ja motivoituneet työntekijät ovat yrityksen tärkein resurssi.

Työntekijät ja sisäinen markkinointi.

Osaava ja motivoitunut työntekijä on yrityksen arvokkain resurssi. Palkka ei ole ainoa motivaattori, ihmiset haluavat tehdä jotain merkittävää, tuntea olevansa mukava jossain itseään suuremmassa. Avoin ja läpinäkyvä kulttuuri yrityksen sisällä mahdollistaa joustavan yhteistyön eri yksiköiden välillä. Ollaan mielenkiintoisia parhaille osaajille. Työpaikka, jonne A-luokan pelaajat haluavat tulla töihin.

Sujuva, tehokas työympäristö.

Kuvittele työympäristö, jossa työprosessit ja työkalut ovat kunnossa. Päiväsi sujuu kuin siivillä ja voit keskittyä olennaiseen. Asiat pysyvät aikataulussa, työkuormitus on kaikilla maltillinen ja joka päivä tuntuu hyvältä tulla töihin. Tietenkään todellisuudessa kaikki ei aina mene suunnitelmien mukaan, mutta työympäristössä, jossa on varauduttu siihen, virheet ovat sallittuja ja niiden korjaamiseen ja niistä oppimiseen on jätetty tilaa ja aikaa. Yllättävät esteet eivät kaada projekteja tai kuormita tarpeettoman paljon kaikkia. Toiminta on hyvin suunniteltu ja resursoitu.

Sidosryhmät.

Yhteistyökumppanit ovat kiinnostuneet yrityksestä. Yrityksen kanssa halutaan tehdä yhteistyötä, sitä kuunnellaan ja seurataan tarkasti. Yritys on helposti ymmärrettävä, joten muiden tahojen on helppo nähdä itsensä työskentelemässä sen parissa. Se herättää kiinnostusta ja motivoi myös muita toimimaan. Yrityksen toiminta vastaa sen kertomia arvoja.

Human to human. Kohdellaan ihmisiä ihmisinä myös digitaalisten kanavien välityksellä.

Kauneus kannattaa

Kaunis on hyvää muotoilua, toimivuutta, kiinnostavaa, herättää huomiota, tunnistettavaa, miellyttävää, helppoa ymmärtää, sitä haluaa seurata, koukuttavaa, sujuvaa, vetovoimaista, tuntuu luonnolliselta, tuntuu hyvältä, on persoonallista. Kauneus on sitä, että turha ja ylimääräinen on karsittu pois. Sitä, että joku on tehnyt sopivia ratkaisuja asiakkaiden puolesta valmiiksi.

Kauneus pitäisi olla kaiken toiminnan kriteeri, koska sen lonkerot ulottuvat yrityksen jokaisen palasen ympärille. Sen avulla kokonaisuus pysyy kasassa ja muistetaan hioa pienetkin yksityiskohdat kuntoon. Kauneus viehättää oikeita ihmisiä, herättää kiinnostusta, se huomioidaan, sitä seurataan. Nämä kaikki ovat asioita, joita jokainen yritys tavoittelee. Ilman oikeita asiakkaita, työntekijöitä ja yhteistyökumppaneita ei ole liiketoimintaa. Väitän kauneuden olevan kannattavan yrityksen yksi kulmakivistä vaikka sitä ei tietoisesti sen kannalta osattaisi ajatella.

Kauneus vaatii kuitenkin rohkeutta, viitseliäisyyttä, pitkäjänteistä tekemistä.

Parhaimmillaan siitä voi syntyä ajan myötä klassikoita.

Kaunis kokemus on enemmän kuin pretty things.

Kaunis kokemus on enemmän kuin pretty things.

Mitä mieltä sinä olet? Pitäisikö sinun ammattilaisena tavoitella kaunista bisnestä?

Mielelläni kuulisin myös kriittisiä ajatuksia siitä, miksi siitä ei pitäisi välittää yhtään tai millaisilla toimialoilla siitä ei ainakaan ole yhtään hyötyä.

Lataa ilmainen
Unelma-asiakastyökirja

Ilmainen työkirja auttaa sinua löytämään sinulle sopivat asiakkaat, jotka haluavat työskennellä juuri sinun kanssasi. Opit tuntemaan asiakkaasi syvällisemmin ja ymmärtämään heidän kipupisteitä. Täytä alla oleva lomake niin saat työkirjan suoraan sähköpostiisi.

Näytä asiakkaallesi, että tunnet hänet!

Hannepoola.fi tarvitsee antamasi yhteystiedot, jotta voimme olla sinuun yhteydessä tarjoamiimme tuotteisiin ja palveluihin liittyen. Voit peruuttaa ilmaisten uutiskirjeiden tilaamisen helposti yhdellä klikkauksella. Arvostamme yksityisyyttäsi ja käsittelemme tietojasi luottamuksella. Lue tarkemmin tietosuojaselosteesta, kuinka suojaamme tietojasi.

Viimeisimmät blogipostaukset